17 Maa 2017

Kapua 2017 -tiimi täydentyi kahdella Kapuajalla

Ei kommentteja

Vuoden alussa urakkansa kohti 100 000 euron keräystavoitetta aloittanut Kapua 2017 Kirgisia -tiimi on saanut täydennystä. Ryhmään valittiin maaliskuun alussa täydennyshaun kautta kaksi uutta Kapuajaa peruutuspaikoille. Uudet Kapuajat ovat molemmat savolaisia, Leena Manner Siilinjärveltä ja Tarja Tikkanen Kuopiosta.

Leena_MannerLeena Manner on pitkän linjan Kapuaja. Hän on osallistunut aiemmin Kapua 2010 Malawi -hankkeeseen ja ollut mukana Oma Kapua Annapurna -tiimissä vuonna 2012. “Vielä on paljon tehtävää, siksi kapuamiseni  jatkuu”, Leena toteaa. Manner haluaa jakaa sitä hyvää, mitä hän on saanut omassa elämässään osakseen: terveydenhoitoa, koulutusta, tasa-arvoa ja vaikutusmahdollisuuksia myös kehitysmaissa asuvien ihmisten saataville. Pave Maijasen sanoin: Jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa, on Leenan motto.

 

TarjaKuopiolainen Tarja Tikkanen ei ollut kuullut Kapuasta aiemmin, mutta kuullessaan ystävänsä tulleen valituksi tiimiin, heräsi Tarjan kiinnostus Kapuaa kohtaan. “Lähtemällä mukaan voin itse toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni tehdä jotakin konkreettista hyvää niille, joilla ei ole ollut ilo syntyä läntiseen hyvinvointivaltioon ja samalla saan haastaa itseni jään ja lumen peittämän Pesnja Abayan huipulle kapuamiseen elokuussa” Tarja tiivistää motiivejaan lähteä mukaan kapuamaan apua Keski-Aasiaan ja Nepaliin.

 

Kapua 2017 -kampanjan tavoitteena on edistää koulutusta ja terveydenhuoltoa Keski-Aasiassa ja Nepalissa. Hankkeella kerätyillä varoilla Kynnys ry tukee vammaisten naisten voimaantumista Keski-Aasiassa, Taksvärkki ry edistää koulutusta Nepalissa ja Väestöliitto nuorten seksuaaliterveyttä Nepalissa.

Kapua 2017 Kirgisia -tiimi matkaa elokuussa 2017 Kirgisiaan tutustumaan Kynnys ry:n tukemaan työhön. Matka jatkuu yhdeksän päivän vaelluksella Tienshanin vuorilla. Kapuajien matka huipentuu 4900-metriselle Pesnja Abayan huipulle. Keräys jatkuu vuoden 2017 loppuun asti.

[ylös]
Jätä kommentti

1 + neljä =