Viidennen vaelluspäivän tavoitteena oli haasteelliseksi mainittu siirtyminen Mertzbacherin niityltä Komsomolskiyn jäätikön kupeeseen. Heräsimme sumuiseen vettä vihmovaan aamuun, toiset vatsataudin runtelemina ja toiset nälkäisinä edellisen päivän luvattuman kevyiden leiriruokailujen jäljiltä. Joukkomme aloitti vaelluksen hiljaisina, vain goretexit kahisten. Edes moreenijäätikön kyseenalainen kauneus ei monenlaisiin kivikkoihin ja sorakenttiin tottunutta retkikuntaamme saanut innostumaan. Näkymä ei vastannut mielikuvaamme hohtavasta lumenpeittämästä kirkkaansinisestä jäätiköstä. Jos kuitenkin kykeni nostamaan katseensa maassa avautuvista railoista ja soran alla luistavasta jäästä, näki moleminpuolin uljaasti kohoavat lumiset vuorenhuiput.
Lounaan jälkeen aurinko valaisi jälleen maiseman sekä mielemme uusin kirkkain värein. Saimme myös jalkojemme alle narskuvaa lähes hohtavaa lunta eikä matka enää tuntunut jaloissa. Edessä avautuvassa maisemassa näimme vihdoin myös lopullisen määränpäämme, Pesna Abayan huipun! Viimeistään tässä vaiheessa jokainen Kapuaja löysi sisäisen pienen urhean Veikka Gustafssoninsa ja halun päästä huipulle. Hiljalleen myös itse kunkin mielessä alkaa varmasti kirkastua miksi tänne on tultu ja mitä uutta täältä mielessään vie mukanaan kotiin.
Retken ehdottomasti maittavimman, ja sattunesta syystä ratkiriemukkaimman, illallisen jälkeen vaivuimme uneen 3800 metrin korkeudessa oleviin telttoihimme, vielä paljon korkeammat huiput turvallisesti ympärillämme.