Raija BlomqvistRaija Blomqvist, KAPUA Guatemala
“Jo jokunen vuosi sitten Kapua välähti mielessäni. Ehkä joskus… Syksyllä 2012 siitä tuli todellisuutta kun huomasin lähteneeni siihen hetkeäkään miettimättä mukaan. Se oli tavallaan irtiotto normaaleihin arkirutiineihin, toimien väylänä täysin johonkin uuteen. Se on ravistellut minua vuoden varrella, etäännyttänyt omista pienistä ongelmistani, muuttanut ajattelutapaani monessakin asiassa, ei vain liittyen tähän projektiin.

Jo se, että huomaat yksittäisenä ihmisenä pystyväsi auttamaan niitä, joilla mahdollisuudet elämässä eivät ole yhtä suuret kuin itselläsi antoi valtavan motivaation. Tuo motivaatio kantoi läpi vuoden, huolimatta hetkellisistä turhautumisen tunteista. Ei varojen kerääminen helppoa ollut, ja muutenkin ylitin monta rimaa vuoden aikana, mutta tuona aikana koin monta ilon hetkeä huomatessani, kuinka auttavia ihmisiä vain löytyy. Olen vieläkin tavattoman kiitollinen.

Niin, tällä hetkellä tunnen myös monta uutta ihmistä. Se ei ole pieni asia. He ovat kapuajakollegat, joiden kanssa olen tämän vuoden jakanut. Olemme saaneet tukea toisiltamme. Olemme jakaneet kokemuksiamme ja matkanneet avustuskohteeseen, todetaksemme kuinka tärkeätä työmme on ollut.

Ei matkakaan helpolla päästänyt, se oli isoja tunteita herättävä. Äärimmäisen rikkaana se on mielessäni.
Erittäin merkityksellinen vuosi elämässäni!”

Sonja SavolainenSonja Savolainen, KAPUA Guatemala
“Minä halusin Kapuajaksi useasta eri syystä. Elämässäni oli tilausta uudelle kokemukselle. Halusin haastaa itseni tekemällä jotakin itselleni täysin vierasta ja halusin kiivetä vuorelle sekä tehdä siinä sivussa jotain hyvääkin.

Varainkeruu ei kuitenkaan ollut pelkkä sivujuonne, vaan haaste missä ei välillä pelkkä hihojen kääriminen riittänyt. Auttaminen ja hyvän asian puolesta puhuminen ei ollut aina helppoa ja joskus tuntui jopa suorastaan absurdilta kuinka vaikeaa auttaminen oikeastaan voikaan olla! Mutta Kapuan matkassa pääsee myös näkemään, minkä eteen töitä on tehty. Se jos mikä antaa voimia sekä palkitsee.

Päivääkään en vaihtaisi pois. Sain kaiken sen mitä halusin ja paljon enemmänkin. Sain kokea upean seikkailun uusien Kapuaja-ystävieni kanssa sekä tuella. Tästä eteenpäin Kapua-kokemuksesta hippusen viisaampana uskallan varmasti jatkossakin tarttua haasteisiin ja ojentaa auttavan käteni siellä missä sitä tarvitaan. Uskalla sinäkin!”

sirkku_iskaniusSirkku Iskanius, KAPUA Guatemala
“Kapua oli kokemus, josta on vaikea eritellä eri osioita. Se on sinnikästä varainkeruuta pettymyksineen ja huippuhetkineen, tutustumista ja juttelua uusien, mielenkiintoisten ihmisten kanssa ja paljon työtä erilaisten tempauksien ja tapahtumien kanssa.

Kapua-matka on oma seikkailunsa: matkalla joutuu haastamaan itsensä fyysisesti ja myös henkisesti. Vieraaseen kulttuuriin tutustuminen antaa matkalle ja koko vuodelle aivan oman säväyksen. Oli aivan mielettömän hienoa nähdä mitä kehitysaputyö oikeasti tarkoittaa.  Kapua on myös varsinaisen matkan lisäksi matka oman itsensä tuntemiseen.”

tapunieminenTarja Nieminen, KAPUA Guatemala
“Vuosi Kapuan matkassa on ollut tähänastisen elämäni yksi merkittävimmistä vaiheista. Elämän huippuhetkiä, sanan monessakin merkityksessä. Se on ollut aikaa kasvaa ihmisenä ja harjoittaa hyväntekemistä. Se on ollut keino antaa hyvän kiertää ja haastaa itseäni. Se on ollut matka, jolta sain ystäviä ja uusia kokemuksia. Ja mikä tärkeintä, se on ollut väline kantaa vastuuta ja rakentaa oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Kapua vuosi jätti positiiviset jälkensä minuun. Erityisen hienona koin hetket guatemalalaisten lasten ja nuorten kanssa. Osallisuus, yhteisöllisyys ja vuorovaikutus – siinä on hyvätekemisen ydin. On aivan eri asia yleisesti tietää, mitä kehitysyhteistyövaroilla  tehdään, kuin päästä konkreettisesti näkemään varainkeruun hyödyt. Se, että avunsaaneilla on nimet, kasvot ja tarinat tekevät Kapuasta ikimuistoisen. Guatemalan matkan parhaimpia hetkiä olivat ne, joissa keskusteltiin, hymyiltiin, leikittiin ja opittiin toinen toisiltamme.

Hyväntekemisen lisäksi Kapua tarjosi mahdollisuuden kiivetä korkealle. Tajumulcon huipun saavuttaminen 12.4.2013 klo 6.05 on piirtynyt syvästi sydämeeni. Edelleenkin voin palauttaa mieliin vuorelle kiipeämisen maisemat ja sen tunteen, kun ensi kertaa tajuan olevani pilvien yläpuolella. Ja huipulle pääseminen – se on hienoimpia yksittäisiä hetkiä elämässäni. Voi mikä itsensä voittamisen tunne valtasi mieleni. Ja kiitollisuus siitä, että uskalsin lähteä Kapuan matkaan. Kiipeilykokemus jätti nälkää, viisitonnisen huiputtaminen siintää mielessäni.

Kapua tarjosi minulle mahdollisuuden olla mukana merkittävässä. Tehdä hyvää ja välittää yhdessä. Se on kokemus, joka voimaannuttaa minua pitkäksi aikaa. Ja joka teki minusta sen kuuluisan piirun verran paremman ihmisen.”

Rauni SeppanenRauni Seppänen, KAPUA Guatemala
KAPUA Guatemala oli mahtava kokemus! Ryhmän henki oli nostattava, yhteyttä pidimme tiheään oman FB-sivun kautta muutaman kasvotusten tapaamisen lisäksi. Järjestämämme KAPUA-brunssi ravintolapäivänä helmikuussa oli yksi hieno näyte ryhmän yhteistyöstä, samaan hiileen puhaltamisesta. Keräykseni aikana huomasin myös ilokseni että monet ystävät, tutut ja sukulaiset  muutaman yrityksen lisäksi halusivat kauttani tukea Kapuaa.

Paikan päällä Guatemalassa saimme tutustua avustuskohteisiin; tavata nuoria ja Semilla (=siemen)-koulua käyviä lapsia. Samoin PAMI:n (Taksvärkin yhteistyökumppani) vetäjän tapaaminen oli antoisa. Tämä inspiroiva nainen perusti PAMI:n sisällissodan loppumisen jälkeen vuonna 1996 ja aloitti työn lasten ja nuorten parissa. Tapaamamme nuoret olivat innostuneita ja varmoja siitä että he pystyvät tekemään muutoksia yhteiskunnassa. Tunnetusti usko siirtää vuoria! Ihanat loppuhalaukset Semilla-koululla – saimme oikein halivyöryn lapsilta – jäävät mieleeni ikiajoiksi.

Harmittavasti korkein huippu Guatemalassa jäi flunssan takia saavuttamatta, mutta kuluneen vuoden aikana olen Kapuan innoittamana ja voimaannuttamana saavuttanut monta muuta huippua.”

Misku Välimäki

Misku Välimäki, KAPUA Guatemala
“Ensimmäisinä vastaani tulvivat värit, köyhyys ja vapaus.

Mietin, missä ne lapset ovat, jotka eivät olleet kadulla myymässä mitään. Tehtaissa?

Sydäntä kuristi, kun pieni poika olisi tahtonut väkisin lankata sandaalimme, vaikka tiesi niiden menevän siitä pilalle. Ehkä hänen päivän ateriansa olisi juuri meidän kengistämme kiinni – vai pelkäsikö hän saavansa remmistä kotona?

Katsoin väsyneitä peltotyöläisiä kulkemassa kuokka harteilla kotiin auringon laskiessa ja ajattelin, miten tasapainossa he ovat ympäristönsä, itsensä ja yhteisönsä kanssa. Äkkiä mieleni teki jättää koko elämäni Suomessa ja liittyä heihin, tulla osalliseksi sisäisestä harmoniasta, aidosta vapaudesta.

Ohitsemme huristi rekka, täysi lavallinen nauravia ihmisiä. Kaksi pikkupoikaa seisoi lavan perässä pitäen jostakin kiinni hymyillen leveästi. Vastasin hymyyn. Meidän turvallisuusstandardimme vastaisivat näille pojille kahleita jaloissa.

Guatemalassa kuuluin vähemmistöön: ensimmäistä kertaa tulin tietoiseksi ihonväristäni ja tunsin olevani kummallisen kookas. Vuoristokylissä lapset osoittivat meitä ja nauroivat. Älyttömän terve kokemus.”